tiistai 5. kesäkuuta 2018

Sain toisen työpaikan!


Kuvahaun tulos haulle extraajat


Otsikkohan sen pääpointin jo kertoo; sain toisen työpaikan! Työsopparin allekirjoitin toukokuun lopussa ja eilen tein ensimmäisen työvuoroni. Extraajat on vuokratyöfirma, jonka kautta pääsee töihin päivittäistavarakauppoihin. Heidän nettisivuillaan/mobiilisovelluksessa voi varata juuri itselleen sopivat tarjolla olevat työvuorot. Tämä sopi itselle erinomaisesti, sillä jatkan edelleen myös vanhassa työpaikassani. Näin ei työvuoroilla ei ole mahdollisuutta mennä päällekkäin ja pystyn helposti tekemään Extraajilla vähän extraa.

Toisen työpaikan hankinta oli oikeastaan itsestäänselvyys, sillä tällä hetkellä aikaisemmassa työpaikassani on henkilökunnan ylitarjonnan vuoksi vuoroja vain pari viikossa. Lisäksi nyt kun kesälomat alkoivat ja lähes jokainen kaverini on arkipäivät töissä, on parempi käyttää aika hyödyksi töitä tehden, eikä vain räplätä kännykkää. Toki lomaakin täytyy pitää ja onnekseni voin nyt hyvin säädellä viikoittaista työmäärääni tarpeen mukaan.

Tuloni todennäköisesti (ainakin toivottavasti!) kasvavat tämän sivutyön ansiosta. Sivutuloverokorttini veroprosentti oli kyllä hyvin korkea, 27%, ja se hieman hidastaa nettotulojeni kasvua. Toki tuon sivutulokortin vero-% olisi saanut muutettua pienemmäksi, mutta en nyt jaksanut nähdä vaivaa sen eteen. Saanpahan sitten 2019 paljon veronpalautuksia!


Extraajilla työskentelyllä on myös eräs erittäin positiivinen hyöty, jota en edes vielä työhakemusta lähettäessä ollut tajunnut. Extraajat toimivat Turussa, Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa, eli jokaisessa kaupungissa, jossa on lääketieteellinen tiedekunta. Eli jos nyt kesäkuun aikana tulee ilmoitus, että olen päässyt johonkin muuhun kuin Turun lääketieteelliseen (jos ylipäätään pääsen vielä mihinkään), on mulla tulevassa opiskelukaupungissa jo valmiina työpaikka! Aika mahtavaa pakko myöntää.

Mukavia kesäpäiviä jokaiselle! :)

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva löytää sun blogi! Olen ite 24v nainen ja ollut aina todella hyvä säästämään. Ostin 21 vuotiaana täysin remontoidun hienon omakotitalon, 22 vuotiaana ensimmäisen sijoitus asunnon, 23 vuotiaana toisen sijoitusasunnon, ja nyt 24 vuotiaana vasta aloin sijoittaa suoraa osakkeisiin ja rahastoon eli nyt niitä ostettu 15000e ja asuntojen arvot yhteensä 293000e ja kaikkiaan velkaa 140000e ja tilillä vielä ois käteistä 20tuhatta �� ja tosiaan otin vielä nyt veljeni vuokralle mun omaan taloon eli periaatteessa nyt 3 asuntoa vuokralla ���� Ja nyt joka kuukausi vuokratulot sen 1700e . Hyvin kasvaa sullakin varallisuus. Voi kun olisi tajunnut itsekin sun ikäsenä ostaa osakkeita ja sen ASP tilin avannu.. ei ollu ollenkaan sitä ASP tiliä mulla �� jään kyl seuraajaksi tälle blogille ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sullaki pyyhkii hyvin!😊 Ethän sä onneksi menettänyt kuin muutaman vuoden noissa osakesijoituksissa😎 ASP-tili tosiaan on kyllä aivan mainio, aion tässä lähipäivinä kirjoitella sen hyödyistä ja paljonko itse hyödyn/tulen siitä hyötymään.

      Ja kiitos positiivisesta palautteesta! 😜

      Poista