lauantai 1. joulukuuta 2018

Lähitulevaisuuden suunnitelmat & varallisuus: 30.11.2018

Hei! Bloggaustahti on valitettavasti päässyt hidastumaan ja se tulee todennäköisimmin jatkumaan ensi kevään pääsykokeeseen asti (15.5.2019). Ennen pääsykoetta pidän myös hieman taukoa oman talouden tarkasta seuraamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten kirjoita ylös menoja tai tuloja. Varallisuuden aion kuitenkin laskea aina kerran kuukaudessa.

Tällä hetkellä töitä ja pääsykokeeseen lukua on sen verran paljon, ettei aikaa oikein blogille tai talouden tarkkaan seuraamiseen tunnu löytyvän.

Seuraavat viisi ja puoli kuukautta aion myös olla  tekemättä sijoituksia, Nordnetin kk-säästöä lukuun ottamatta. Uskon sen olevan ihan hyvä tässä markkinatilanteessa. Ylimääräiset rahat laitan Bank Norweiganin tilille odottamaan ensi kevään ostoja.

Nettovarallisuus (suluissa muutos viime kuuhun verrattuna)

Likvidit varat = käteinen, säästötilit, käyttötilit
Sijoitukset = ASP, Nordnetissä osakkeet, rahastot ja ETF:t. Lisäksi Nordean rahasto, S-osuudet ja vertaislainat

Likvidit varat: 10 807,00€ (- 337,99€)
Sijoitukset: 67 040,16€ (+ 1 646,10€)
Velat -0€ (-0€)
Kiinteistöt 0€ (+0€)

Yhteensä 77 847,16€ (+ 1 308,11€) 

Sijoitusvarallisuuden koostumus

ASP.................20 121,24€
S-osuudet........1 400€
Osakkeet.........34 763€
Rahastot..........7 508,7€
ETF:t...............2 227€
Vertaislainat....1 020,22€
Yhteensä.........67 040,16€

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä pääsykokeisiin lukemiseen! Kova työ palkitaan aina lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivotaan, että keväällä palkitaan 😎

      Poista